Pe 26.6. klo 19, Keuruun uusi kirkko, liput 20/15 €
Aino Peltomaa: laulu, keskiajan harppu ja perkussiot
Juho Myllylä: nokkahuilut, laulu, elektroniikka
Anna-Liisa Eller: kantele
Aino Peltomaan luotsaama Ensemble Gamut! on noussut nopeasti yhdeksi Suomen kiinnostavimmista genrejen välimailla sulavasti liikkuvista yhtyeistä. Yhtye on luonut uniikin soundinsa yhdistämällä elementtejä keskiajan musiikista, itämerensuomalaisista kansansävelmistä, improvisaatiosta, omista sävellyksistä sekä elektronisista äänimaisemista.
Kansainvälisiä lavoja kiertävän yhtyeen kolmas albumi ”MI” (Alba records) on saanut kiitosta kansainvälisiltä kriitikoilta ja valittiin mm. Rondo-lehden lukijoiden levyksi 2025. Levy on omistettu arktisille uhanalaisille kukille.
Keskiaikaisuutta, sähköisiä äänimaisemia ja kansanmusiikillisia aineksia voidaan sulattaa varsin kiehtovaksi kokonaisuudeksi, osoittaa Gamut! -kokoonpanon tuore julkaisu MI. Tällä kertaa tarkastelussa ovat arktiset uhanalaiset kukat, joiden juurista kasvaa kolmetoista eri lailla vaikuttavasti soivaa, monitasoista kertomusta.
Ensemble Gamut! vapauttaa oivalla otteellaan taianomaisen hienosti ”maan äänet, kertomukset juuriin kietoutuneet”.
– Jari Hoffrén / Keskisuomalainen (12.08.2025)
Kuvat: Jari Flinck (Aino Peltomaa & Juho Myllylä), Jean Paptiste Millot (Anna-Liisa Eller)
Liput ennakkoon lippu.fi tai numerosta 040 552 0432